Ylistys nuorisotyölle – huominen ei ole huono ALLIANSSIN BLOGIT — 17.1.2023

 Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja kirjoittaa Megatrendit 2023 -julkaisussa näin: ”Toivo ei löydy menneisyyteen takertumisesta, vaan mahdollisuuksista vaikuttaa siihen, että tulevaisuus on reilu, kestävä ja innostava.” Nuorisotyö on toivon luomista. Nuorisotyötä tekevät ihmiset ovat se turvallisten aikuisten tukiverkko, joka on turvaamassa yhteisöjä, joissa tulevaisuus otetaan vastaan.

Olen vuosi vuodelta entistä vakuuttuneempi nuorisotyön vaikuttavuudesta.

Ihaillen olen tutustunut työmuotoihin, joissa lääkkeitä ilmastoahdistukseen ja ekologiseen jälleenrakentamiseen etsitään yhdessä nuorten kanssa. Luodaan mahdollisuuksia omilla teoilla vaikuttamiseen, ilmapiiriä, jossa ekologinen jälleenrakentaminen on totta.

Populismin vastapariksi vahvistetaan nuorten luottamusta elämään inhimillisellä ja armollisella työotteella. Kehitetään aina uusia nuorilähtöisiä osallisuuden keinoja.

Reilumpi digimaailma on mahdollisempaa, koska löytyy niitä nuorisotyöntekijöitä, jotka antavat aikaansa nuorten kohtaamiselle, kuuntelemiselle ja ohjaamiselle netissä.

On huimaa, että Suomessa on nuorisotyötä, jossa katsotaan realistisesti kohti kohtuullista tulevaisuutta. Omien työntekemisen resurssien vähetessä suunnataan voimavaroja niitä eniten tarvitseville.

Ollaan muistuttamassa elämisen kokonaisvaltaisuudesta, vastuusta huolehtia itsestä. On nuorisotyön muotoja, joka ylläpitävät liikkuvampaa elämäntapaa. Kannustavat tekemään terveyttä edistäviä valintoja. 

Nuorisotyöntekijät ovat turvallisia aikuisia, jotka luovat tähän yllätykselliseen maailmaamme ilmastoahdistuksen, sodan ja pandemian keskelle ymmärrystä, uskaltavat kohdata vaikeitakin asioita nousematta turhaan lasten ja nuorten yläpuolelle. He ovat ihmisiä, jotka pitävät toivosta huolta ja etsivät lasten ja nuorten kanssa ymmärrystä sekamelskan maailmaan.

Tuo kaikki edellä kirjoittamani on totta. Tähän hyvään ja arvokkaaseen on vaan joskus niin hankala huolten ja arjen paineiden keskellä tarkentaa. Joskus oman työn arvo nuorisotilan keittiöstä tai leirikeskuksen salin lattialta käsin ei muistu mieleen koko huimuudessaan ja vaikuttavuudessaan. Sitä se on; korvaamatonta ja elinehto monelle selviytymis- ja kasvutarinalle. 

Yksi katsastuspiste ja havahtumisen paikka kaikkeen nuorisotyön tekemiseen on ollut vuosittaiset kasvatus- ja nuorisotyön päivät. Yhteinen ymmärrys työn vaikuttavuudesta, uudet ideat ja yhteinen jakaminen on luonut rohkeutta katsoa tulevaan. Huominen ei ole huono.

Kirjoituksessa peilataan Sitran Megatrendit 2023 julkaisun treemoja nuorisotyön tekemisen tapoihin ja asenteisiin.

Ville Kämäräinen: Ylistys nuorisotyölle – huominen ei ole huono - Allianssi (nuorisoala.fi)

Kirjoitus Talvikynttilät 2022- joululehdessä (H-Y)

 

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra.

Rituaalit ja perinteet ovat tärkeitä. Niillä sidomme itseämme historiaamme ja toisiimme. Niillä erotamme pyhän ja arjen ja käsittelemme elämämme isoja asioita. Minulle on aina ollut tärkeää, että perinteet ja rituaalit eläisivät ja olisivat myös totta, että niiden sisällöt ja tarkoitukset aukeaisivat myös tässä päivässä.

Kuusitoista vuotta sitten perjantaisena pakkasyönä ajelin Mikkelistä Ouluun joulun alla katsomaan vaimoani, joka joutui syyslomareissullamme siellä sairaalaan, koska hänen synnytyksensä alkoi käynnistyä aivan liian aikaisin. Tähän hoitona hänelle oli totaalinen paikalleen jäänti -Oulun sairaalaan. Alkujännitysten jälkeen minun ei auttanut kuin sitten mennä pienen pojan kanssa Mikkeliin elämään arkea, ja mahdollisuuksien mukaan ajella Ouluun vaimoa katsomaan. Onnellinen olen siitä tukiverkosta ja ystävistä jotka auttoivat kukin tavoillaan tuossa haastavassa ja monella lailla epävarmassa elämänvaiheessa.

Tuolla kyseisellä Oulun reissulla olin kuunnellut kaikki autoni CD-levyt ja lopuksi laittanut CD-ltä kuulumaan silloisen työkaverini lukeman Yrjö Jylhän runolevyn, jonka olin lahjaksi saanut. Tuolloin minun peruslukemistooni Yrjö Jylhä ei vielä mahtunut. No vuoro tuli joulurunon: Pyhä yö, joka on Jylhän vuonna 1939 tekemä mukaelma Raamatun joulukertomuksesta talvisodan tunnelmiin sopivaksi. Siinä sanoitettiin miehen ja vaimon kaukokaipuu, kaikkien pyhä sitoutuminen ja kiitollisuus suurimpaan ihmeeseen: Uuteen elämään, pieneen lapseen huolimatta missä tilanteessa eletäänkään. 

“Ja monta paimenta parrakasta

lumessa valvoi ja vartioi, ja vartioi sitä pientä lasta

petojen saaliiksi joutumasta –

maa, taivas kiitosta soi.”

Pojan nukkuessa turvaistuimessa minun ei auttanut kuin ajaa auto tien sivuun. Vetää pakkasyötä keuhkoihin, itkeä tirauttaa ja kokea uuden elämän hauraus ja se kaikkien jakama harras toive, että kaikki menisi hyvin ja lapsi syntyisi elävänä. Edellisten kuukausien jännitys purkautui ja ehkä jopa tunsin vahvistusta, että kaikki menee hyvin. Tätä epävarmuutta  jakaa iso joukko ihmisiä meitä siunaten. 

“Ja Suomen korpien yllä hohti

nyt tähti suurempi muita,

ja me kaikki käännyimme sitä kohti,

ja meidät kaikki se kotiin johti,

se tähti suurempi muita.”

Enää minun on mahdotonta lukea tai kuunnella Jylhän -Pyhää yötä tai raamatun joulukertomusta liikuttumatta kiitollisena maailman toivoista, vapahtajista:  omista lapsistani ja kaikista muista suurimmista Joulun ihmeistä. 

Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Talvikynttilät - Herättäjä-Yhdistys (h-y.fi)

Kirkon asioihin vaikuttamisen paikka on nyt 27.10. Länsi-Savo

Yksittäisen seurakuntalaisen ainoa vaikuttamisen paikka kokonaiskirkollisiin ja paikallisiin asioihin on edessä olevat seurakuntavaalit. Seurakuntien kirkkovaltuustojen jäsenet äänestävät kirkolliskokouksen 63 maallikkoedustajaa.

Seija Kuikka nosti esille mielipidekirjoituksessaan tämänhetkisen tilanteen, mikä vallitsee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa samaa sukupuolta olevien vihkimisen osalta. Kuikka kirjoittaa: ”Kirkkolain mukaan kirkon opetuksesta päättäminen tarvitsee kirkolliskokouksen määräenemmistöpäätöksen eikä avioliittokäsityksestä tehdä päätöksiä paikallistasolla.”

Vuonna 2019 Kirkon tutkimus on tehnyt viimeksi kyselytutkimuksen kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden näkemyksistä muun muassa samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimykseen. Työntekijöistä 53 prosenttia oli täysin tai osittain sitä mieltä, että kirkon tulee vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat parit. Luottamushenkilöiden vastaava prosenttiluku 35 prosenttia ja peräti 45 prosenttia oli sitä mieltä, että kirkon ei tule vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.

Tämän vuoden seurakuntavaalien ehdokkaiden näkemystä on ennätetty myös kartoittaa ja ehdokkaista samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä kannattaa 54 prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin kannatus nykyisten luottamushenkilöiden joukossa.

On tärkeää, että mahdollisimman moni seurakuntalainen käyttää äänioikeuttaan marraskuussa pidettävissä seurakuntavaaleissa. Näin kirkon luottamuselimet, niin paikalliset seurakunnat kuin kirkon ylin päätöksenteko, kuvastaisivat sitä arvomaailmaa, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee.

Eija Juuma, Ville Kämäräinen

Lapset ja nuoret koronan jälkeen 8.10.2022 Länsi-Savo

Me elämme lapsinemme maailmassa, jonka tilanteesta käytetään termiä monihäiriötila. Pandemia ei ole loppunut, vaikkakin sen olemassaolo on normalisoitunut ja sodan pauhukin kuuluu läheltä. Nyt tarvitaan entistä enemmän niitä turvallisia aikuisia, jotka kohtaavat ja kulkevat lasten ja nuorten rinnalla ja auttavat hahmottamaan elämän hyvyyden ja toivon.

Akuutin korona-ajan jälkeen tehtyjen kyselyiden perusteella on jo huomattu, ettei yksinäisyyden ja muut ahdistusta lisäävät kokemukset ole vähentyneet, vaan pandemia-ajan tuomat negatiiviset ilmiöt ovat jopa jatkaneet kasvuaan.

Monihäiriötilamme tulee tuomaan mukaan vielä uusia ilmiöitä lasten ja nuorten maailmaan, joihin meidän aikuisten on kyettävä vastaamaan ja ratkaisemaan lyhyilläkin reagointiajoilla. Meidän on huolehdittava siitä, että nuoret pysyvät mukana yhteiskunnassa ja ratkaistava miten vältytään kaikenlaisilta keskenjäämisen tragedioilta?

Nuorten tilat, kerhot, leirit, riparit, etsivä- ja digitaalinen nuorisotyö, musiikki- ja liikuntahommat, kaikki se missä kukin meistä kohtaa lapsia ja nuoria ovat sitä arkista pohjaa, jolla pala palalta luodaan yhteen kuulumisen tunnetta ja kokemusta elämän merkityksellisyydestä.

Viikolla 41 eli 10.–16.10. vietetään yhdeksännen kerran valtakunnallista nuorisotyön viikkoa ja 17.10. on kirkon nuorisotyön päivä. Näinä teema-ajankohtina nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi sekä kampanjoidaan nuorten hyvinvointia tukevien toimien puolesta. Pidetään huoli!

Puheenvuoro kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa Seksuaalisen häirinnän vastaisten toimien vahvistamisesta kirkossa 3.5.2022

Olin aktiivisesti mukana kirjoittamassa Aloitetta seksuaalisen häirinnän vastaisten toimien vahvistamisesta kirkossa. Seuraavassa pitämäni puheenvuoro jonka pidin lähetekeskustelussa:

Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Pelastakaa lapset ry:n nettivihjepalveluun, tuli vuonna 2021; 3439 vihjettä liittyen lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään, houkutteluun ja väkivaltaan netissä. Tässä yksi luku esimerkkinä kuinka ahdistavan ison asian kanssa olemme tekemisissä. 

Olen viimeisten kuukausien aikana joutunut perehtymään hiukan syvemmin seksuaalisen väkivallan aihepiiriin tätä aloitettakin valmisteltaessa ja olen entistä havahtuneempi siitä kuinka keskuudessamme on laajaa pahuutta tai sairautta, jonka äärellä rationaaliset asian käsittelytavat ja työvälineet loppuvat kesken. Samalla on entisestään auennut, että vaikeneminen ja asian ohittaminen on paras tapa edesauttaa tilanteen jatkumista tai pahentumista.

Suomen evankelisluterilaisenkirkon kasvatuksen toiminnassa on vuosittain tilastojen mukaan miljoonia yksittäisiä kohtaamisia: kerhoissa, leireillä, netissä jne. Todennäköisyyksienkin mukaan toiminnassamme on iso joukko seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhreja. Jos huomioimme todennäköisyydessä kirkon toiminnan kaikissa ikäryhmissä ja omat työntekijämme; luvut senkun kasvavat. 

Tässä on hyvä tarkentaa, että aloitteessa käytämme termiä seksuaalinen häirintä kattoterminä kuvaamaan kaikkia seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia tekoja. Kuitenkin  esimerkiksi lapsiin kohdistuvista seksuaalisia tekoja ei nähdä ensisijaisesti seksuaalisena häirintänä, vaan seksuaaliväkivaltana, seksuaalisena kaltoinkohteluna joka luonteeltaan eroaa vaikkapa työpaikalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä, johon puuttumisen mekanismeihin aloitteemme myös viittaa.

Kuten aloitteessa todetaan; kirkossa on hyviä malleja ja toimintatapoja, mutta tarvitsemme lisää keinoja ja vahvemman yhteisen rakenteen seksuaalisen häirinnän tunnistamiseen, ehkäisemiseen ja puuttumiseen, joka lävistäisi koko työntekijäjoukkomme.

Haluamme aloitteen ja siitä aiheutuvien toimenpiteiden kautta välittää viestin, että kirkkomme ottaa kaikilla toimintatasoillaan seksuaalisen häirinnän vakavasti. Toivomme, että aloite synnyttää vahvemman toimintakulttuurin jossa koko kirkon työntekijäkunta ja kirkolliset toimijat saavat riittävästi aiheesta koulutusta, osaavat puuttua ja toimia tarvittavilla keinoilla seksuaalistahäirintää kohdatessaan. 

Aloitteessa olemme keskittyneet työntekijänäkökulmaan. Suurin syy tähän linjaukseen on työntekijöiden rooli ja vastuu. Häirintä ja muu seksuaalinen väkivalta on niin suuri taakka uhrille, että on ammattilaisten vastuulla on pitää teemaa esillä ja tällä tavoin osoittaa, että myös tästä asiasta saa puhua. Ainakin minulle työntekijänä näin vaikean asian esille nosto vaatii ponnisteluja. Seksuaaliväkivalta on erityisen haavoittava väkivallan muoto josta on häpeän ja syyllisyyden tunteiden vuoksi usein vaikea kertoa. Toipumisen kannalta on tärkeää, että työntekijä jolle kokemuksesta kerrotaan, suhtautuu tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella ja hänellä on ajankohtaiset toimintaohjeet. 

Ei muuta kuin tultapäin!

Pysy kärryillä ja ole luotettava – näin tuet lasta digitaalisessa maailmassa

Blogin 21.4. Lapsen oikeudet - Barnkonventionen -sivulla

Pysy kärryillä ja ole luotettava – näin tuet lasta digitaalisessa maailmassa 

Me huoltajat helposti haastamme netissä tapahtuvan vuorovaikutuksen toisarvoiseksi tai joskus haitalliseksi. Olimmepa mitä mieltä tahansa, jo vuosia homma on ollut se, että yhä suurempi joukko iästä riippumatta rakentaa ison osan itselleen merkittävästä vuorovaikutuksesta virtuaalisesti ja etänä. Joskus digitaalinen vuorovaikutus koetaan riittävänä, eikä suhteeseen edes liity odotusta kasvokkain tapaamisesta. Monet, jotka kokevat sosiaalisia tilanteita haastavina, ovat löytäneet digitaalisesta vuorovaikutuksesta tavan ilmaista itseään ja rohkeuden luoda omaa identiteettiään.

Hyvien puolien lisäksi vuorovaikutukseen netissä liittyy kuitenkin isoja haasteita. Vaara, että joku ei ole sitä, mitä antaa itsestään ymmärtää, on suuri. Ensinnäkin luomme itsestämme mieluusti epärealistista kiiltokuvaa ja toisena suurena vaarana on, että jotkut näyttelevät tieten tahtoen jotain aivan toista, kuka milläkin motiivilla.

Huijatuksi, petetyksi, hyväksikäytetyksi ja kaikenlaisen väkivallan uhriksi joutumisen vaarassa ovat erityisesti ne lapset ja nuoret, jotka ovat haastavassa elämäntilanteessa. Yksinäiset tai masentuneet lapset ja nuoret ja he, joilla ei ole luontevia aikuiskontakteja, ovat kaikista haavoittuvimpia uhreja netin väärinkäyttäjille. Jos ihmisellä on polttava tarve kontaktiin toisen kanssa, on ymmärrettävää, että uskoo absurdejakin asioita todeksi. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, ettei uhrin ymmärrystä tai tilannetajua vähätellä tai pilkata.

Meidän aikuisten keinot säilyä mukana lasten ja nuorten digitaalisessa maailmassa ovat rajalliset. Sovellusten ikärajoista kiinnipitämisen lisäksi yksi merkityksellisimpiä asioita on luottamuksen säilyttäminen. Lapsen ja nuoren kanssa luottamusta on rakennettava aktiivisesti ja on oltava avoin digitaalista maailmaa kohtaan. Huoltajana ei saa antautua helppoon höpinään: “En minä pysy enää yhtään perässä, että mitä ne siellä puuhaavat.” On koitettava pysyä. On luotava turvallinen tila lapselle, jotta hän uskaltaa kertoa verkossa tapahtuneista sekä hyvistä, että oudoistakin ja epämiellyttävistäkin asioista, kuten kiusaamisesta ja loukkaamisesta. Jos lapsella tai nuorella on netin käytössä haasteita, on toimintamallimme usein uhata laitteiden takavarikoinnilla tai rajoittaa sovellusten ja netin käyttöä. Silloin syntyy vuorovaikutukseen helposti salailun ja valehtelun ilmapiiri. Tällaisessa ilmapiirissä lapsi ei osaa enää hahmottaa, mistä olisi hyvä kertoa huoltajalle, koska pelkona on laitteen menettäminen.

Vielä yksi asia, johon vanhempina olisi hyvä kiinnittää tietoisesti huomioita on esimerkkimme voima. Verkon kasvottomuus on tuonut mahdollisuuden olla raaempi ja kärkkäämpi. Huomaamatta opetamme omaa suhtautumistamme myös lapsillemme. Aivotutkija Katri Saarikivi antaa kaksi helppoa vinkkiä netissä tapahtuvaan vuorovaikutukseen: Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle näin ja voisitko sanoa saman toiselle kasvotusten?

Entä jos kenenkään ei tarvitsisi enää olla omillaan? Lasten ja nuorten keskus ry:n Mukaan-blogi 24.11.2021

 

“Nyt oot ihan omillas.”

Lauseen voi kuulla vaikka teini, joka on toiminut väärin. Lähiaikuinen patistaa kasvatuksellisesti nuoren kantamaan itse seuraukset, eikä autakaan asiassa nuoren haluamalla tavalla. Omillaan olemiseen liittyy myös positiivinen ajatus elämässä pärjäämisestä. Saan maksettua laskuni, tehtyä ruokani, siivottua kotini ja hoidettua kouluni tai työni.

Ystäväni, jonka lapset ovat itsenäistymisen kynnyksellä, kysyi minulta aiheesta puhuessamme kysymyksen: kuka oikeasti haluaa olla omillaan? Onko elämän suuri tavoite ja päämäärä olla muista riippumaton? Sitten, kun sen on saavuttanut, niin miltä se tuntuu? Tuskin niin auvoiselta kuin voisi luulla. Johonkin kuulumisen kokemus on muista riippuvainen ja tuo suuremman hyvinvoinnin. Vastavuoroisuus elämän kaikissa osa-alueissa on tärkeää.

Syksyllä julkaistu kouluterveyskysely tuo julki nuorten yksinäisyyden ja ahdistuksen kasvun, jota on tapahtunut jo ennen korona-aikaa. Huolestuttava huomio on, että tyttöjen kokemus ahdistuneisuudesta ja yksinäisyydestä on selkeästi poikia korkeampi. Tämä kertoo todennäköisesti siitä, millaisia muotteja me sukupuolille teemme. Syynä osattomuuden kasvuun on pidetty yhteiskuntamme suorituskeskeisyyttä. Ilmapiiri on koventunut, kun koulu, harrastukset ja perhe-elämä vaativat tavoitteisiin pääsyä ja vahvaa suorittamista.

Ratkaisua ei kannata pelkästään rakentaa korjaavan mielenterveystyön, koulumaailman, harrastuskentän ja nuorisotyön kehittämiselle. Kaikki ovat tärkeitä keinoja. Uskon kuitenkin, että suuret linjat muuttuisivat paljon mikrotasolla kuten perheissä. Voisinko hiukan vanhempana ja huoltajana höllentää vaatimustasoa? Entä osoittaa enemmän kiinnostusta ja olla armollisempi niissäkin tilanteissa, joissa kuri ja järjestys olisivat rationaalisempia vahtoehtoja?

Entä jos kenenkään ei tarvitsisikaan olla enää omillaan?

Jos striikit katkeavat, olenko silti olemassa? – Jos vuorovaikutus ei ole jatkuvaa ja palaute nopeaa, olet unohdettu. Aamulehti 6.11.2021

Varsinkin nuoremmat sukupolvet luovat minuuttaan ja suhdettaan toisiinsa vahvasti sosiaalisessa mediassa tai erilaisissa verkkovälitteisissä peliyhteisöissä.

Kuinka monta tykkäystä, sydänkommenttia tai “wau!”-sanaa sosiaalisen median (somen) kuva vaatii, että yksi ilkeä, alentava tai vähätteleväksi tarkoitettu kommentti saadaan mielestä kuitattua?

Viimeisten vuosien aikana käsityksemme yhdessä olemisesta ja elämänrytmistä on muuttunut paljon. Suuresta osasta sosiaalista kanssakäymistä on tullut “etähommaa”. Varsinkin nuoremmat sukupolvet luovat minuuttaan ja suhdettaan toisiinsa vahvasti sosiaalisessa mediassa tai erilaisissa verkkovälitteisissä peliyhteisöissä.

YLEISEKSI ajatukseksi on noussut, että täytyy olla paljon verkostoja ja tykkäyksiä tulee sadella eri nettialustoilla. “Striikit ei saa katketa” (kuvan vaihtoa snapchat-sovelluksessa). Vuorovaikutuksen täytyy olla jatkuvaa ja palautteen nopeaa, muuten sinut on ohitettu ja unohdettu.

Entä jos verkostoja ei ole, sellaisiin ei ole päässyt tai niihin ei edes halua mukaan? Yksinäisyyden tunne ja kelpaamattomuus nousevat väkisin pintaan. Silloin vetäydytään kuoreen. Mennään hallitusti tai hallitsemattomasti ulkopuolelle. Eristäydytään.

Aina on hyvä muistaa, että kaikessa kehityksessä on hyvät ja huonot puolensa. Internet tarjoaa monille uuden tavan ilmaista itseään ja löytää vertaisiaan paljon helpommin kuin ennen. Enää eivät maantieteelliset reunaehdot rajoita, vaan kavereita voi löytää oikeastaan mistä tahansa. Kysymys ei ole siitä, onko netti hyvä vai paha, vaan miten toimimme siellä mahdollisimman hyvin tukeaksemme lapsia ja nuori

MITÄ sitten tulisi tehdä? Kouluterveyskyselyt ja muut mittarit osoittavat yksinäisyyden kokemuksen kasvua ja myötätunto tuntuu usein puuttuvan keskustelukulttuurista miltei kokonaan. Vanha läksy aikuisten esimerkistä on vallan hyvä ensimmäinen toimenpide. Jos meistä on hyväksyttävää kommentoida ja toimia ilkeästi ja nolata toisiamme somessa, emme voi odottaa toisenlaista käytöstä muiltakaan.

Somekulttuuriin kehittynyt kuvista ja julkaisuista tykkääminen ei poista haavaa, jonka yksittäinen ilkeä kommentti tai totaalinen ohittaminen tekee.

Toinen huomionarvoinen asia on ylipäätään kiinnostuksen osoittaminen. On jaksettava olla kiinnostunut lasten ja nuorten elämästä. Kouluterveyskyselyn tulos nuorten kokemuksesta, etteivät aikuiset ole kiinnostuneita heidän asioistaan, on pelottava. Vaikka kuinka tuntuu, että olisi tippunut nuorten jutuista tai etteivät nuoret haluakaan minun kyselevän mistään, niin kyllä he haluavat.

Olipa roolisi huoltaja, opettaja, nuoriso-ohjaaja tai muu nuoren elämää vähänkään koskettava. Ole kiinnostunut ja läsnä, niin netissä kuin livenäkin.

Ville Kämäräinen

hankesuunnittelija Mukaan-hanke, Lasten ja nuorten keskus ry

Hankkeessa luodaan, löydetään ja testataan uudenmakuisia digitaalisia ja vertaisuuteen perustuvia työkaluja ja toimintatapoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi.

Nyt on tärkeää luoda toivoa ja katsoa tulevaisuuteen - Länsi-Savo 31.3.2021

 ”Resilienssi, psyykkinen palautuskyky on ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa.” Näin avataan Suomen Mielenterveys ry:n kotisivuilla ajan muotisanaa.

Olemme eläneet nyt reilun vuoden poikkeuksellista aikaa, jonka muuttumisesta ”uudeksi normaaliksi” on puhuttu miltei sama aika.

Näkökulmastani aika on tuonut suurimmat muutokset juuri lasten ja nuorten elämään: Rajatut kontaktit, harrastusten, kaikenlaisen ryhmätoimintojen karsiutuminen, uudenlainen opiskelu ja vieressä vielä asioiden ja rutiinien kanssa hapuilevat aikuiset.

Listaa voisi jatkaa pidemmäksikin. Haluan uskoa, ettei tämä ole uusi normaali. Tämä on poikkeusaika.

Iso osa lapsista ja nuorista selvinnee tästä omituisesta ajasta. Luottoa tulevaisuuteen löytyy ja kykyä olla ajattelematta huonoimpiakin vaihtoehtoja.

Tämä ei ole uusi normaali. Tämä on poikkeusaika.

Myös jo ennen koronaa jyllännyt sosiaalisen median ja pelimaailman mukana tuoma yhteiselämän murros tuo soppaan omat lisämausteensa.

Osa nuorista kokee olevansa varsin sosiaalisesti virkeä ja monessa mukana, vaikka viettää pääosan ajastaan omassa runkopatjasängyssään läppäri, pleikkaohjain ja puhelin kädessään.

Kuitenkin ainainen epävarmuus huomisesta ja tulevasta viikosta nakertaa vahvimpaakin tulevaisuuden tekijää.

Onko ensi viikolla etäkoulua? Kokoontuuko ripariryhmä? Missä muodossa harjoitukset pidetään?

Mikään ennen täysin varma ei ole varmaa vasta, kun asia tapahtuu. Mieleen hiipii pelokas kysymys, että mitä tämä epävarmuus tekee ihmiselle? Varmasti se jotain vaikuttaa.

Peilauskohteita tähän päivään voinee hakea historiamme kriisikohdista ja niistä ulospääsyistä, mutta suoraan verrannollisena ei niitä voi pitää.

1990-luvun laman seurauksiin nostaisin esimerkiksi skinhead-ilmiön. Nuorisoväkivaltaan ja rasismiin purkautui paljon perheiden pahoinvointia, jonka seurauksena meni monta nuorta elämää pilalle ja moni ajautui marginaaliin ja toivottomuuteen.

Nyt olisi meidän varsin tärkeää tarkentaa katseemme tämän poikkeuksellisen ajan mukanaan tuomiin oireisiin ja seurauksiin. Varautua ennemmin ennalta ehkäisevästi, kuin korjaavasti.

Ylireagointiakin on syytä välttää. Eri ikäkausiin liittyvien kokemusten väliin jäämiset ja muut muutokset aiemmin totuttuun eivät välttämättä kaikkea kaada.

Uusi aika tuo mukaan uudet merkittävät positiivisetkin ilmiönsä, vaikkemme niitä nyt osaisi nähdä.

Huoltajina, lasten ja nuorten rinnalla kulkevina aikuisina meidän roolimme on uskoa tulevaisuuteen, nähdä positiivisia asioita, luoda perusturvaa, olla kuulemassa ja jakamassa nuorten turhautumisia ja epätoivon hetkiäkin.

Ei ole kenellekään hyväksi korostaa ja alleviivata menetyksiä ja huolipuhetta, vaan tietoisestikin olisi luotava positiivista henkeä.

Enkä tarkoita, etteikö vaikeita asioita sovi nostaa esille. Pitää nostaa, käsitellä ja yrittää selvitä niistä, muttei rypeä.

Vietetään aikaa lasten ja nuorten kanssa. Tarjotaan mahdollisuuksien ja rajoitusten puitteissa paikkoja elää niin normaalisti kuin pystytään.

Resilienssi kasvaa kunnioittavissa, hyvissä ja turvallisissa vuorovaikutussuhteissa.

Hoidetaan sitä kehumalla ja arvostamalla lapsia ja nuoriamme. Tarkennetaan erityisesti hyviin asioihin ja kevennetään vaatimusten kuormaa.

Huominen on hyvä! Uskotaan huomiseen, vaikka väkisin.

Jos alkaa tuntumaan liian vaikealta, pyydetään apua.

Ville Kämäräinen

kasvatuksen työalajohtaja

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

Yhteisessä veneessä (Polkulehti 1/2021)

 

Hyvin paljon käytetty metafora kirkosta on yhteisessä veneessä olo. Tämän kielikuvan todellisuus on auennut minulle entistä vahvemmin viimeisen vuoden aikana, kun sain luottamuksen toimia kirkolliskokousedustajana. Itse pääsin heti niin sanottuun syvään päähän lakivaliokunnan jäseneksi keskelle kirkkolainsäädännön kokonaisremonttia. 

Kirkon jäseniin ja reiluun sataan kirkolliskokousedustajaan mahtuu niin laaja kirjo erilaisin silmälasein elämää ja kirkon todellisuutta katsovia ihmisiä kuin voi kuvitella. Olen huomannut jo tämän tuottavan tilanteita, joissa tuntuu, että yhteistä suuntaa on etsittävä lujastikin, mutta sitäkin enemmän se on herättänyt minussa suurta arvostusta koko instituutiota kohtaan. 

Mielipiteiden haastaminen on haastavaa

Koen, että tämän ajan henkeen kuuluu vahvasti oman mielisten kanssa sitoutuminen tai nykytermein kuplautuminen. On helppoa ja monella tapaa turvallista jakaa omaa todellisuutta samalla tavalla ajattelevien kanssa. Paljon helpompaa minullekin olisi puhista ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta samalla tavalla ajattelevien kanssa kuin niiden kanssa, joiden ajattelu lähtee jostain erilaisesta pohjakäsityksestä. Mielipiteiden haastaminen yleisessä keskustelussa on muuttunut sosiaalisen median myötä yhä raaemmaksi, ihmiseen menevämmäksi ja halu jopa ymmärtää toisinajattelevaa väärin on kasvanut. 

Mainitsemani arvostukseni kasvu kirkkoa kohtaan liittyy edellä mainittuun. Puheet istuntosalissa ja muissa työskentelyissä voivat olla koviakin. Puhuttaessa kirkon opista ja sen tulkinnasta ollaan niin ”iholla” ja ihmisillä periksiantamattomien tulkintojen äärellä, että tilanteissa voidaan uida kovinkin etäällä yhteisestä kirkkoveneestä.

Halu ymmärtää toisia on vahva

Kaikesta huolimatta kirkolliskokousviikot näyttäytyvät minulle tahtona toisten kunnioitukseen, haluna löytää yhteistä suuntaa, mennä eteenpäin, säilyä yhdessä kirkkona ja yhteisönä erilaisianakin ihmisinä. Veneen vieressä uijat nostetaan takaisin. Tuo tahtotila luo turvallisuutta käydä vaikeitakin asioita läpi, vaikkakin joskus hitaasti. Tästä konkretiaa on kirkolliskokousviikkoja leimaava kohtelias ja sydämellinen tunnelma, joka myös ruokailuissa, käytävillä ja vapaa-aikaa hallitsee. Halu tutustua ja ymmärtää toisia on vahva.   

Minulle tämä lyhyt matka kirkolliskokouksessa on tuottanut uskoa kirkkoon ja sen jäseniin. Tämän päivän nopea jänteiseen elämään tuo tarvittavaa tukea ja turvaa kirkon kaltaiset ajattomat instituutiot. Evankelisluterilaisen kirkon pyrkimys demokraattiseen päätöksentekoon ja usko ihmisten omaan kykyyn määritellä oikeaa ja väärää on ja juuri sitä mitä meidän täytyy vahvistaa ja korostaa.  

    

                                                Kuva: Kirkon kuvapankki

Yhteistyö arvossa arvaamattomassa

Kirjoitin 27.1.2021 Kirkkohallituksen Sari-Annika Pettisen kanssa Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden blogiin yhteistyön merkityksestä ertiyisesti näin poikkeusaikoina

Blogiin pääsee täältä

Kaiken tämän keskellä.

Monella tapaa erikoinen ja voimia imenyt vuosi on takana. Jospa jouluna voimme hetkeksi heittää pois kaiken murheet ja huolet. Pidetään huolta toisistamme kaiken tämän keskellä.

Kuva: Antti Rintala

https://youtu.be/dAb3M_Id9jI

Työn kehittämistä Euroopan sosiaalirahaston hankkeella

 

Kuva Maike und Björn Bröskamp Pixabaystä

– Tätäkin voisi kokeilla, jos vain olisi aikaa, rahaa, työvoimaa. 
– Olisipa hyvä, jos joku voisi satsata tähän juttuun! 
– Minä en enää aio keskittyä mihinkään ylimääräiseen, vaikka mieli tekisi. Teen vain sen mihin minut on palkattu!  

Kipuilemme resurssien rajallisuuden, oman intomme ja luovuutemme sekä ydintehtäviemme välillä. Mihin käytän rajalliset resurssini ja miten kehitän työtäni? Tiesitkö, että yhteiskunnassamme on rakenne, joka mahdollistaa uuden kokeilemisen ilman, että se on pois perustyöstämme? Euroopan Unionissa on rahoitusmalli uuden kehittämiseen, asioiden paremmin ja yhdessä tekemiseen hankkeiden kautta.

Kun aloitimme Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa ESR-hankehaun, meitä varoitettiin, että edessämme on kova työ. Saimme myös kuulla epäilyksiä siitä, voiko yksittäinen seurakunta toimia hakijana. Ajattelimme, ettemme häviä mitään, jos yritämme. Hankkeen suunnittelu ja hakeminen ei ollut oman työn ulkopuolista lisätyötä, vaan sen kautta hahmotimme, kehitimme ja suunnittelimme seurakuntamme vapaaehtoistoimintaa, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä seurakuntamme työalojen yhteistyötä. Lisäksi vahvistimme työnäkyämme sekä laajensimme henkilöstön ja organisaation osaamista. Otimme hankehaun oppimisprosessina, jossa kehitämme ajatteluamme ja harjoittelemme itsellemme uutta hankehakua.

Kun idea hankkeesta alkoi selkiytyä ja seurakuntamme johto suhtautui siihen myönteisesti, aloitimme aikatauluttamisen ja työnjaon. Kaikkien työalojen mukana olo oli tärkeää heti hankkeen suunnittelusta alkaen. Varasimme prosessiin riittävästi aikaa, yhdeksän kuukautta. Olimme yhteydessä alueen toimijoihin, joilla oli kokemusta ESR-hankehausta sekä alueellisen ELY-keskukseen ja saimme hyödyllistä lisätietoa. Saimme hankerahoituksen hakemuksemme mukaisesti ja Hyvä teko tarttuu -hanke on ollut käynnissä lähes vuoden.

Seurakunnan yhteiskunnallinen työ muokkautuu toimintaympäristön ja ajan mukaan. Hankemaailma on uusi ja hyvä tapa sitoutua ja olla mukana yhteisessä todellisuudessa tukemassa alueen ihmisiä. Hankkeiden kautta voi löytää oikeaa yhteisen työn tekemistä eri toimijoiden kesken ja poistaa päällekkäisiä toimintoja.

Nämä asiat kannattaa huomioida hakiessanne hanketta:

1. Mikä kehittämiskohde teillä on mielessä?

Hankkeessa pitää olla selkeä idea, uutuusarvo, tavoite ja kohderyhmä. Nämä määrittelevät, mikä hankehaku on teille sopivin. Miten hanke tuottaa hyvinvointia alueenne ihmisille? Mikäli päädytte Euroopan sosiaalirahastoon, lisätietoa löydätte täältä

https://www.rakennerahastot.fi/mita-rakennerahastot-ovat. Ole myös rohkeasti yhteydessä alueen ELY-keskukseen.

2. Sitouttakaa oma seurakuntanne hankkeeseen

Hyödyntäkää yhteistä ajattelua. Järjestäkää hanketyöpaja, jossa hiotte ajatustanne ja tavoitettanne. Perustakaa hanketyöryhmä, jossa on edustajia eri työaloilta. Ottakaa seurakunnan johto ja luottamushenkilöt mukaan ideointiin.

3. Muut alueenne toimijat 

Ennen hankkeen kirjoittamista ja tavoitteen asettelua kannattaa ottaa selvää alueenne muista vastaavista hankkeista. Kartoittakaa alueenne muut hankkeet ja tarkastelkaa niiden aukkokohtia. Miten voisitte täydentää olemassa olevia hankkeita omalla hankkeellanne? Tämä tarkoittaa verkostoitumista ja dialogia alueen toimijoiden kanssa. Testatkaa ajatteluanne. Pyytäkää vinkkejä ja tukea. Selvittäkää, mitä kannattaa huomioida. Pohtikaa, voisitteko tehdä hankkeen yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Mitä hyötyä se toisi hankkeeseen?

4. Varatkaa aikaa kirjoittamiseen ja hakuprosessiin

Hakuprosessiin kannattaa varata riittävästi aikaa, varsinkin jos olette hakemassa hankerahaa ensimmäisen kerran. Varatkaa aikaa ajatteluun, idean kehittämiseen, yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa, hankeprosessiin liittyviin yhteistyöverkostoihin ja itse hakuun.

5. Miten huomioitte jatkuvuuden hankkeen päättymisen jälkeen?

Jo hanketta suunniteltaessa tulee miettiä hankkeen mahdollisia tuloksia ja hankkeen tuottamia uusia toimintamuotoja. Kuinka mahdollistetaan hankkeen jatkuvuus ilman hankerahaa ja henkilöresurssia? Hankkeen tuloksena voi syntyä uusia kehittämiskohteita, joihin voi hakea jatkohanketta.

6. Ottakaa hakuprosessi oppimiskokemuksena

Eikö hankkeenne mennyt läpi? Kehittäkää ajatteluanne lisää. Olette oppineet jo paljon ja matkan varrella luoneet uusia kumppanuuksia. Miten voisitte hyödyntää ajatteluanne ja oppimaanne seurakunnan toiminnassa?

Sari-Annika Pettinen,
perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija, Kirkkohallitus 

Ville Kämäräinen,
kasvatuksen työalajohtaja, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

Kirkko ja EU-hankkeet (Diakonia+ verkkojulkaisu 26.8.2020)

 

Kirkko ja EU-hankkeet

POSTED ON26.8.2020AuthorRiina Lilja ja Ville Kämäräinen

Kuva: pexels-pixabay-221174

Hanketyötä ja sen käytäntöjä käsittelevän puheenvuorosarjan ensimmäinen osa antaa perustietoa EU-hankerahoituksesta sekä kirkollisen toimintasektorin mahdollisuuksista olla mukana EU-hankkeissa.

Euroopan unioni myöntää rahoitusta eri tyyppisiin EU-hankkeisiin jäsenmaissa – köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemisestä kulttuurien välisen vuoropuhelun ja kotouttamisen edistämiseen. Tavoitteena on auttaa EU:ta toteuttamaan unionin keskeisiä poliittisia tavoitteita ja yhteisiä perusarvoja – kuten rauha ja vakaus, yhteenkuuluvuus, tasa-arvo, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus sekä eurooppalainen identiteetti ja kulttuurinen monimuotoisuus.

Myös kirkollinen toimintasektori – hiippakunnat, seurakunnat, keskushallinto ja kristilliset järjestöt, voivat hakea EU-rahoitusta niin sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien ryhmien auttamiseksi kuin osaamisen kehittämiseen ja nuorisovaihtoon. Tällä tavoin kirkko voi olla mukana kehittämässä yhteisiin arvoihin perustuvaa EU:ta ja edistää yhteistä hyvää eurooppalaisella tasolla.

Seurakunnan toiminnan rahoitus on perinteisesti koostunut verotuloista, mutta tulevaisuuden moninaisuus vaatii kirkkoa entistä aktiivisemmin hakemaan rahoitusta muistakin kohteista.

Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).  Nämä on jaettu yhteensä viiteen eri toimintalinjaan, joiden erityistavoitteita hankkeiden tulee toteuttaa. Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat ovat: 1.) Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, 2.) Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen ja 3.) Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta. Toimintalinjat ja erityistavoitteet kuvataan tarkemmin Suomen rakennerahaston ohjelmissa, joista parhaillaan on päättymässä 6-vuotinen ohjelmakausi “Kestävää kasvua ja työtä”.

ESR-hankkeiden rahoittajana toimii alueelliset ELY-keskukset. Tarkempaa tietoa oman alueen painotuksista ja avoinna olevista toimintalinjoista saa www-sivuilta rakennerahastot.fi.

EU-hankerahoituksen saaminen on hyvinkin mahdollista, kunhan tavoitteet ja toteutus ovat linjassa rahoittajan asettamien ehtojen kanssa.

Suomen seurakunnissa on tällä hetkellä käynnissä ainakin 3 eri ESR-hanketta, joiden aiheet liittyvät nuorten asunnottomuuden poistamiseen  ja jalkautuvan sosiaalityön kehittämiseen (Kajaanin seurakunta, NAKSU-hanke), tuetun työelämäpolun rakentamiseen seurakuntiin (Helsingin seurakuntayhtymä, Työraiteet -hanke ), osallisuuden sekä vapaaehtoisuuden kasvattamiseen (Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta, Hyvä teko tarttuu -hanke) ja uuden työn löytämiseen ja osaamisen kehittämiseen kiertotalouden ympäriltä (Tampereen seurakunnat, Kierto-hanke).

Riina Lilja,
hanketoiminnan asiantuntija, projektitiimin lähijohtaja, Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen seurakuntatyö

Ville Kämäräinen,
Kasvatuksen työalajohtaja, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

Lähteet: 
INFORMOIDU! INSPIROIDU! TOIMI! Kirkkohallituksen EU-rahoitusopas ohjelmakaudelle 2014−2020. www.rakennerahastot.fi

Pari iltahartautta

Sain olla toteuttamassa keväällä kahta iltahartautta radioon. Ne löyvät seuraavista linkeistä:

https://areena.yle.fi/1-50475166

https://areena.yle.fi/1-50504601

Tässä tekstiversiot:

Iltahartaus 30.4. 2020 Ville Kämäräinen

Elämän kevät

Matteus 7:12

»Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

Kevät on tullut. Totutusti tämän päivän tienoot täyttävät kaupunkien kadut haalareihin pukeutuneilla opiskelijoilla ja muilla keväästä ilakoitsijoilla. Hurraa elämä ja sen kevät!

Tämä kevät on ollut erilainen. Vappuaattoakin vietämme useassa kodissa erilaisesti edellisiin vuosiin verraten. Olemme kotona, yksiksemme tai läheistemme kanssa. Entistä tärkeämmäksi nousee kokemus siitä, että joku huomioi. Joku välittää.

Vappu on saanut nimensä katollisen pyhimys Valburgin mukaan. Abbedissa Valburg eli 700-luvulla ja on suojeluspyhimys muun muassa sairauksia, raivotautia, nälänhätää ja katoa vastaan. Hän oli myös luostarin johdossa poikkeuksellinen nainen. Kaikella tavalla hän sopii myös tämän kevään suojelijaksi.

Tätä kevättä maalaa itselleni myös yksi elämäni suurista menetyksistä. Läheisen ihmisen poismeno. Sairaus ja kuolema toi mukanaan paljon surua ja muita suuria tunteita.

Merkittävä kokemus on kuitenkin ollut lähimmäisestä huolehtiminen ja kohtaamisen taito, mitä vieressä olevat ihmiset ovat tällä matkalla osoittaneet. Niin ystävät, läheiset, työtoverit, hoitohenkilökunta, hautauspalvelu ja seurakunnan väki. Kun itse on surun ja järistysten keskellä. Tuntuu valtavan hyvältä, että ihmiset huomaavat. Ja sillä mitä sanotaan, ovatko lohdutuksen sanat oikeaoppisia tai hienosti muotoiltuja. Sillä ei ole mitään väliä. Sellaisilla asioilla ei ole merkitystä. Sillä on, että joku huomaa. Pienesti ja eleettömästi tai suuresti ja tunteella. Minua kannetaan. Tällainen kohtelu on tärkeintä, mitä ihminen voi hädän hetkellä kokea.

Toivon, että jotain tuosta kokemastani tarttui minuunkin, että osaisin olla läsnä. En luikkisi piiloon, kun jonkun ihmisen vaikea tilanne vastaani tulee ja osaisin kantaa, kun jossain kantamista tarvitaan. Nyt tarvitaan. Meitä kaikkia tarvitaan pitämään yhteyttä niihin, jotka ovat tänä keväänä yksin jääneet. Onneksi meillä on välineitä ja mahdollisuuksia. Niitä vaan pitää käyttää. »Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

 

 

Laulu Sateenkaariunet DIGY-000181

 

Pyhimys Valburgin pyydettään esirukouksessaan tuomaan parannusta, lohtua ja rauhaa. Siihen on helppo yhteä. Pyhä Jumala rukoilemme parannusta, lohtua ja rauhaa. Salli meidän haaveilla elämän keväästä. Uskomme sen vielä tulevan. Kiitos keväästä ja kiitos elämästä.

Rohkenen lukea vielä loppuun Laulujen laulun luvusta 2: jakeet11-12. Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut.

Iltahartaus 7.5.

Joh 6:35 Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

 

Minua eivät ole jättäneet rauhaan ajatukset siitä mitä toiset minusta ajattelevat. Heikoimmilla ollessani havahdun murehtimaan muiden suhtautumista minuun. ”Kuka puhuu pahaa selkäni takana? Huomasiko tuo epävarmuuteni? Kuka on minun puolellani?” Nämä kysymykset tuntuvat varsin turhilta, mutta jäytävät minua. Uskon, etten ole ainoa näiden epävarmuuksien kantaja.

Kuitenkin on niin, että jos käytämme elämämme murehtimiseen ja kyräilyyn siitä, että kuinka toinen ihminen juonii minua vastaan ja miten hän yrittää minut kampittaa. Tai olinko tuolle ihmiselle tarpeeksi vakuuttava? Osasinkin tuon ihmisen mielestä sanoa oikeat sanat? Käy elämäni aika ohueksi ja koko ajan kuristaa enemmän ja enemmän, niin etten lopuksi saa oikein ilmaa lainkaan.

 

"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

 

Ja kyllä.  Me ihmiset todentotta puhumme toisistamme pahaa. Teemme vääriä tekoja. Itsekkyydessä toivomme itsemme suurempaan asemaan toisten yläpuolelle. Eikä siltäkään voi säästyä, etteikö toinen mieltään pahoittaisi.  Elämässä tulee tilanteita, joissa varmasti tulee kohdelluksi epäreilusti.

Jos elämäsi kyräilyyn kulutat. Jäät hautomaan kostoa tai rupeat katkeraksi, niin kuolet elämän nälkään. Ja kyllä sinäkin toisia väärin kohtelet. Oman itsekkyytesi vuoksi, sen vuoksi että toivot olevasi toista parempi.

"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

Voisiko Jeesuksen vertauksessa elämän leivästä olla jotain sanomista tähän? Voisiko toinen ihminen olla elämän leipä? Se joka menee toisen ihmisen luokse piittaamatta mitä hänelle käteen jää, piittaamatta miltä leipä maistuu, ei koskaan ole nälissään. Joka uskoo toiseen ihmiseen siitäkin huolimatta, että hän on sinut pettänyt, ei koskaan ole janoissaan. Tai toisin päin. Kun menet toisen ihmisen luokse, kun olet hänelle väärin tehnyt. Kun olet hänet pettänyt. Pyydät anteeksi. Et koskaan ole nälissäsi tai janoissasi.

"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

Miten voisin muistaa tämän läksyn, että kohtelisin lähimmäistäni kunnioituksella. Kuuntelisin mitä hän on? Tutustuisin häneen. Yrittäisin tosissani ymmärtää silloinkin, kun hänen tekonsa ovat käsittämättömiä tai ajatuksensa mielestäni vääriä. Enkä silloinkaan kyseenalaistaisi hänen ihmisarvoaan. Se on olemassa aina. Silloin ei elämän nälkä minua tapa. Hän on elämän leipä! Hän ihmisen poika.

 virsi 175

Pyhä Jumala. Muistuta, että epäreiluuden ja sortamisen vuoksi itketyt kyyneleet ovat sinun kyyneleitäsi. Opeta meitä käyttämään elämme niiden kuivaamiseen. Tuo epävarmuuden, pelon ja siitä kumpuavan vihan tilalle rakkautta ja huolenpitoa.  Sinä olet elämän leipä.

Kaikkea hyvää!

Hämmentyneen yllättynyt!

Suuri kiitos kaikki tukijat, tsempparit ja eritoten äänestäjät! Tulin kuin tulinkin valituksi kirkolliskokoukseen. Sen vaalityön mitä tein, tein tosissani, mutta suhtauduin kuitenkin syvällä mielessäni hiukan epäillen mahdollisuuksiini. Ajattelin, että teemojeni esiin tuominen ja osallistuminen kirkolliseen vaikuttamiseen vaalien osalta on jo itsessään tärkeää. Mahtavaa kuitenkin, kun pääsin läpi ja aioin tosissani laittaa itseni likoon tuohon kirkolliskokoustyöhön. Olen vaaliprosessin aikana löytänyt Tulkaa kaikki - Mikkelin hiippakunnan väestä todellä sydämellisiä, viisaita, eteenpäin katsovia ja yhteistä suuntaa etsiviä ihmisiä, joiden kanssa on ollut mielekästä jakaa ja käydä läpi kirkon asioita. Mahtavaa kun olette olemassa. Ei muuta kuin kevättä kohden. Toivoa on!

Olen ehdolla kirkolliskokoukseen Mikkelin hiippakunnasta.

Tärkeimmät teemani ovat:

Rohkeus muutoksiin
Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Tämä muutos vaikuttaa myös kirkkoon. Muutoksessa on paljon hyvää ja haluan olla osaltani edistämässä hyvää tulevaisuus työskentelyä, joka haastaa kirkon myönteiseen muutokseen.

Meidän yhteisö
Olen työssäni kehittänyt kirkon ja muun yhteiskunnan vuorovaikutusta esimerkiksi kouluyhteistyön osalta. Haluan olla ylläpitämässä ja luomassa kirkkoa, joka ei marginalisoidu omaksi saarekkeekseen, vaan on jatkossakin mukana ihmisten arjessa ja tarpeellisena rinnalla kulkijana. 

Heikompien puolella
Kasvatukseen, perheisiin ja diakoniaan on satsattava. Heikoimmassa asemassa olevat ovat kirkon aarre.

Osallisuus
Seurakuntalaisille on luotava todellisia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Meidän täytyy vahvemmin rakentaa vertaisten kirkkoa.

Listani on Tulkaa Kaikki - Mikkelin hiippakunta, jonka ehdokkaiden ja puuhaihmisten ihmisarvoa kunnioittavaa ja hurskasta työotetta arvostan. Listan halu nähdä kirkon tulevaisuus realistisesti, tuoreesti ja tässä ajassa myös muissa kuin avioliittokysymyksessä on saanut minut vakuuttumaan, että olen oikealla listalla. Uskon, että kirkossamme on tilaa monenlaiselle hengellisyydelle.

Kuka olen?
Olen 42 vuotias kahden teini-ikäisen isä ja heidän äitinsä puoliso. Harrastan rintamamiestaloasumista, liikuntaa ja musisointia.

Töistäni
Työskentelen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kasvatuksen työalajohtajana. Koulutukseltani olen kirkon nuorisotyönohjaaja, diakoni, yhteisöpedagogi (AMK) ja sosionomi ylempi (AMK). Työssäni pidän tärkeänä lasten, nuorten ja perheiden moninaisten elämäntilanteiden tukemista, sekä kirkon kasvatustyön kehittämistä. Merkittäviä asioita työurallani ovat olleet kohtaamiset lasten ja nuorten kanssa, turvallisen ja ajassa pysyvän kristillisen kasvatustyön kehittäminen, kouluyhteistyösopimuksen luominen Mikkelin kaupungin kanssa ja yhteistyöhankkeiden kehittäminen muiden toimijoiden kanssa esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston avulla.

Luottamustoimeni

Kirkon kasvatuksen – ja perheasiainneuvottelukunta 2012-

Kirkon EU-hankerahoitustyöryhmä 2018-2020

Herättäjä-Yhdistyksen Kaakkois-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtajuus 2008