Iltahartaus
30.4. 2020 Ville Kämäräinen
Elämän kevät
»Kaikki,
minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja
profeetat.
Kevät on
tullut. Totutusti tämän päivän tienoot täyttävät kaupunkien kadut haalareihin
pukeutuneilla opiskelijoilla ja muilla keväästä ilakoitsijoilla. Hurraa elämä
ja sen kevät!
Tämä kevät
on ollut erilainen. Vappuaattoakin vietämme useassa kodissa erilaisesti
edellisiin vuosiin verraten. Olemme kotona, yksiksemme tai läheistemme kanssa.
Entistä tärkeämmäksi nousee kokemus siitä, että joku huomioi. Joku välittää.
Vappu on
saanut nimensä katollisen pyhimys Valburgin mukaan. Abbedissa Valburg eli
700-luvulla ja on suojeluspyhimys muun muassa sairauksia, raivotautia,
nälänhätää ja katoa vastaan. Hän oli myös luostarin johdossa poikkeuksellinen nainen.
Kaikella tavalla hän sopii myös tämän kevään suojelijaksi.
Tätä kevättä
maalaa itselleni myös yksi elämäni suurista menetyksistä. Läheisen ihmisen
poismeno. Sairaus ja kuolema toi mukanaan paljon surua ja muita suuria
tunteita.
Merkittävä
kokemus on kuitenkin ollut lähimmäisestä huolehtiminen ja kohtaamisen taito,
mitä vieressä olevat ihmiset ovat tällä matkalla osoittaneet. Niin ystävät,
läheiset, työtoverit, hoitohenkilökunta, hautauspalvelu ja seurakunnan väki.
Kun itse on surun ja järistysten keskellä. Tuntuu valtavan hyvältä, että
ihmiset huomaavat. Ja sillä mitä sanotaan, ovatko lohdutuksen sanat
oikeaoppisia tai hienosti muotoiltuja. Sillä ei ole mitään väliä. Sellaisilla
asioilla ei ole merkitystä. Sillä on, että joku huomaa. Pienesti ja
eleettömästi tai suuresti ja tunteella. Minua kannetaan. Tällainen kohtelu on
tärkeintä, mitä ihminen voi hädän hetkellä kokea.
Toivon, että
jotain tuosta kokemastani tarttui minuunkin, että osaisin olla läsnä. En
luikkisi piiloon, kun jonkun ihmisen vaikea tilanne vastaani tulee ja osaisin
kantaa, kun jossain kantamista tarvitaan. Nyt tarvitaan. Meitä kaikkia
tarvitaan pitämään yhteyttä niihin, jotka ovat tänä keväänä yksin jääneet.
Onneksi meillä on välineitä ja mahdollisuuksia. Niitä vaan pitää käyttää. »Kaikki,
minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja
profeetat.
Laulu Sateenkaariunet
DIGY-000181
Pyhimys
Valburgin pyydettään esirukouksessaan tuomaan parannusta, lohtua ja rauhaa.
Siihen on helppo yhteä. Pyhä Jumala rukoilemme parannusta, lohtua ja rauhaa.
Salli meidän haaveilla elämän keväästä. Uskomme sen vielä tulevan. Kiitos keväästä
ja kiitos elämästä.
Rohkenen lukea vielä loppuun Laulujen laulun luvusta 2: jakeet11-12. Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut.
Iltahartaus 7.5.
Joh 6:35 Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."
Minua eivät
ole jättäneet rauhaan ajatukset siitä mitä toiset minusta ajattelevat. Heikoimmilla
ollessani havahdun murehtimaan muiden suhtautumista minuun. ”Kuka puhuu pahaa
selkäni takana? Huomasiko tuo epävarmuuteni? Kuka on minun puolellani?” Nämä
kysymykset tuntuvat varsin turhilta, mutta jäytävät minua. Uskon, etten ole
ainoa näiden epävarmuuksien kantaja.
Kuitenkin on
niin, että jos käytämme elämämme murehtimiseen ja kyräilyyn siitä, että kuinka
toinen ihminen juonii minua vastaan ja miten hän yrittää minut kampittaa. Tai olinko
tuolle ihmiselle tarpeeksi vakuuttava? Osasinkin tuon ihmisen mielestä sanoa
oikeat sanat? Käy elämäni aika ohueksi ja koko ajan kuristaa enemmän ja enemmän,
niin etten lopuksi saa oikein ilmaa lainkaan.
"Minä
olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka
uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."
Ja kyllä. Me ihmiset todentotta puhumme toisistamme
pahaa. Teemme vääriä tekoja. Itsekkyydessä toivomme itsemme suurempaan asemaan
toisten yläpuolelle. Eikä siltäkään voi säästyä, etteikö toinen mieltään
pahoittaisi. Elämässä tulee tilanteita,
joissa varmasti tulee kohdelluksi epäreilusti.
Jos elämäsi kyräilyyn
kulutat. Jäät hautomaan kostoa tai rupeat katkeraksi, niin kuolet elämän
nälkään. Ja kyllä sinäkin toisia väärin kohtelet. Oman itsekkyytesi vuoksi, sen
vuoksi että toivot olevasi toista parempi.
"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."
Voisiko Jeesuksen vertauksessa elämän leivästä olla jotain sanomista tähän? Voisiko toinen ihminen olla elämän leipä? Se joka menee toisen ihmisen luokse piittaamatta mitä hänelle käteen jää, piittaamatta miltä leipä maistuu, ei koskaan ole nälissään. Joka uskoo toiseen ihmiseen siitäkin huolimatta, että hän on sinut pettänyt, ei koskaan ole janoissaan. Tai toisin päin. Kun menet toisen ihmisen luokse, kun olet hänelle väärin tehnyt. Kun olet hänet pettänyt. Pyydät anteeksi. Et koskaan ole nälissäsi tai janoissasi.
"Minä
olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka
uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."
Miten voisin muistaa tämän läksyn, että kohtelisin lähimmäistäni kunnioituksella. Kuuntelisin mitä hän on? Tutustuisin häneen. Yrittäisin tosissani ymmärtää silloinkin, kun hänen tekonsa ovat käsittämättömiä tai ajatuksensa mielestäni vääriä. Enkä silloinkaan kyseenalaistaisi hänen ihmisarvoaan. Se on olemassa aina. Silloin ei elämän nälkä minua tapa. Hän on elämän leipä! Hän ihmisen poika.
Pyhä Jumala. Muistuta, että epäreiluuden ja sortamisen vuoksi itketyt kyyneleet ovat sinun kyyneleitäsi. Opeta meitä käyttämään elämme niiden kuivaamiseen. Tuo epävarmuuden, pelon ja siitä kumpuavan vihan tilalle rakkautta ja huolenpitoa. Sinä olet elämän leipä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti