Hyvin paljon käytetty metafora kirkosta on yhteisessä veneessä olo. Tämän kielikuvan todellisuus on auennut minulle entistä vahvemmin viimeisen vuoden aikana, kun sain luottamuksen toimia kirkolliskokousedustajana. Itse pääsin heti niin sanottuun syvään päähän lakivaliokunnan jäseneksi keskelle kirkkolainsäädännön kokonaisremonttia.
Kirkon jäseniin ja reiluun sataan kirkolliskokousedustajaan mahtuu niin laaja kirjo erilaisin silmälasein elämää ja kirkon todellisuutta katsovia ihmisiä kuin voi kuvitella. Olen huomannut jo tämän tuottavan tilanteita, joissa tuntuu, että yhteistä suuntaa on etsittävä lujastikin, mutta sitäkin enemmän se on herättänyt minussa suurta arvostusta koko instituutiota kohtaan.
Mielipiteiden haastaminen on haastavaa
Koen, että tämän ajan henkeen kuuluu vahvasti oman mielisten kanssa sitoutuminen tai nykytermein kuplautuminen. On helppoa ja monella tapaa turvallista jakaa omaa todellisuutta samalla tavalla ajattelevien kanssa. Paljon helpompaa minullekin olisi puhista ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta samalla tavalla ajattelevien kanssa kuin niiden kanssa, joiden ajattelu lähtee jostain erilaisesta pohjakäsityksestä. Mielipiteiden haastaminen yleisessä keskustelussa on muuttunut sosiaalisen median myötä yhä raaemmaksi, ihmiseen menevämmäksi ja halu jopa ymmärtää toisinajattelevaa väärin on kasvanut.
Mainitsemani arvostukseni kasvu kirkkoa kohtaan liittyy edellä mainittuun. Puheet istuntosalissa ja muissa työskentelyissä voivat olla koviakin. Puhuttaessa kirkon opista ja sen tulkinnasta ollaan niin ”iholla” ja ihmisillä periksiantamattomien tulkintojen äärellä, että tilanteissa voidaan uida kovinkin etäällä yhteisestä kirkkoveneestä.
Halu ymmärtää toisia on vahva
Kaikesta huolimatta kirkolliskokousviikot näyttäytyvät minulle tahtona toisten kunnioitukseen, haluna löytää yhteistä suuntaa, mennä eteenpäin, säilyä yhdessä kirkkona ja yhteisönä erilaisianakin ihmisinä. Veneen vieressä uijat nostetaan takaisin. Tuo tahtotila luo turvallisuutta käydä vaikeitakin asioita läpi, vaikkakin joskus hitaasti. Tästä konkretiaa on kirkolliskokousviikkoja leimaava kohtelias ja sydämellinen tunnelma, joka myös ruokailuissa, käytävillä ja vapaa-aikaa hallitsee. Halu tutustua ja ymmärtää toisia on vahva.
Minulle tämä lyhyt matka kirkolliskokouksessa on tuottanut uskoa kirkkoon ja sen jäseniin. Tämän päivän nopea jänteiseen elämään tuo tarvittavaa tukea ja turvaa kirkon kaltaiset ajattomat instituutiot. Evankelisluterilaisen kirkon pyrkimys demokraattiseen päätöksentekoon ja usko ihmisten omaan kykyyn määritellä oikeaa ja väärää on ja juuri sitä mitä meidän täytyy vahvistaa ja korostaa.
Kuva: Kirkon kuvapankki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti