5.12.2019

Sosiaalinen media ei korvaa yhdessäoloa- Helsingin Sanomat 5.12. mielipidekirjoitus

Tässä ajassa on jatkuvasti kehitettävä ja vaalittava tarpeelliseksi katsottuja yhteisöllisyyden muotoja. Tämä haastaa myös kirkkoa.


Ihmisen perustarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on voi parhaimmillaan toteutua lähisuhteissa. Lähisuhteissa voimme tulla myös satutetuiksi.Kaipuu läheisyyteen ei ole muuttunut, vaikka läheisten ihmisten kasvokkain tapaaminen on tutkimuksen mukaan vähentynyt (HS 1.12.).

Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimus kertoo meidän suomalaisten sosiaalisen käyttäytymisen muutoksesta. Yhä harvempi tapaa kasvokkain sukulaisiaan, ystäviään ja naapureitaan. Myös läheisten ystävien määrä on vähentynyt. Yhtenä syynä tähän pidetään sosiaalista mediaa.

Vaikka netti tarjoaa uusia sosiaalisuuden muotoja, se ei korvaa kasvokkaista yhdessäoloa. Tutkija Riitta Hanifi Tilastokeskuksesta tuo esille ajatuksen, että uudenlainen sosiaalinen muutos tarjoaa ihmisille vapauksia, jotka haastavat traditioita ja normeja. Osallistuminen ja yhteydenpito yhteisöön vähenee ja tuo mukanaan osattomuutta.Yleinen yksilöllistyminen voi altistaa ihmisiä sosiaalisen tuen puutteelle. Esimerkiksi työttömien, nuorten ja vanhusten yhteydenpito sukulaisiin on vähentynyt selvästi.

Yhteiskunta ja maailma muuttuvat. Myös yhteydessä olemisen tavat muuttuvat. Sosiaalinen media ja virtuaaliset yhteisöt luovat myös paikkoja hyville kohtaamisille, mutta eivät korvaa konkreettista yhdessäoloa.

Mikään traditio tai yhteisö ei säily ilman vaivannäköä sen eteen. Tässä ajassa on jatkuvasti kehitettävä ja vaalittava tarpeelliseksi katsottuja yhteisöllisyyden muotoja. Tämä haastaa myös kirkkoa, jonka sanomaan ja perinteeseen kuuluu vahva yhteisöllisyys.

Parhaimmillaan kirkko on siellä, missä eri tilanteissa olevat ihmiset ovat, tarjoamassa mahdollisuuden kohdata toisensa vertaisenaan. Voisiko kirkko olla olohuone, jossa jokainen on hyväksytty omana itsenään ja jossa voi voimaantua kiireisen arjen keskellä? Yhä yksilökeskeisemmässä yhteiskunnassa kirkko voi toimia yhteisöllisyyden puolestapuhujana ja mahdollistajana, tapahtuvat kohtaamiset sitten sosiaalisessa mediassa tai kasvokkain.




Sari-Annika Pettinen
perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija
Kirkkohallitus

Ville Kämäräinen
kasvatuksen työalajohtaja 
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta